perjantai 18. marraskuuta 2016

TOP..pia Taidemuseolla

10.8.- 9.9.2016
Työssäoppiminen, Lahden Taidemuseolla
vastaavana opettajana Carita Kaalikoski,
Gary Wornellin kuratoima näyttely



NEPALIN AARRE-
Treasure of Nepal
näyttelyn rakentamista


"Pöytäryhmä" (Sofia, Kirsi, Henna, Tiia ja Meeri) aloitti alkajaisiksi näyttelypöytien visioinnin, suunnittelun, idean esittämisen..
Haettiin siis jotain kulunutta, rustiikkista, ehkä vähän jopa "likaista" pintaa, siinäpä oikeastaan kaikki tehtävän annosta. Tarkoista mitoista ei ollut tässä vaiheessa juurikaan tietoa, jotain näyttelyesineitä siihen oli tulossa, jotain painavaa patsasta, jotain ja jotain, eli aika tyhjästä lähdettiin.
Alkuun tutustuttiin ylipäätänsä Nepalilaiseen käsityöhön ja sen tekemiseen. Surffailtiin netissä, etsittiin kirjoista tietoa, googletettiin kuvia Nepalilaisista työpajoista, oltiin ihan pihalla!
Tiedon etsintä työn jälkeen, lähdettiin suunnittelemaan mistä materiaalista lähdetään tekemään pöytiä. Lopulta konkreettisesti lähdettiin kiertelemään ja etsimään mahdollisia pöytämateriaaleja. Ensimmäiseen palaveriin oli saatava jo jonkinlaista suunnitelmaa aikaiseksi tai mieluusti muutama vaihtoehto.




Monien vaiheiden jälkeen, päädyttiin roskalavoille.. :) Kyhättiin Taidemuseolta löytyneiden metallikehikoiden ympärille lautaverhous ja lähdettiin palaveeraamaan, josko tässä ideaa pöydänjaloiksi!?
Eräänä tiistai aamuna, viisi sisustusrakentaja opiskelijaa taivalsivat läpi Lahden keskustan, mukanaan läjä roskalaudoista kasattuja verhoilulevyjä, ei niin luottavaisin mielin mutta pieni toivonkipinä sisällä säihkyen, kohti ensimmäistä palaveria.


Koululla kasattua prototyyppiä.
Ongelmaksi muodostui, tarpeeksi
kulahtaneen laudan löytäminen.

Ideamme meni läpi, että suhahti. Tosin voihan olla niinkin, että ryhmämme "boss" sai puhuttua palaverissa Garyn ympäri ;) niin tai näin, tästä jatkettiin..
Jos yhteen mallikappaleeseen oli vaikea löytää tarpeeksi vanhan näköistä lautaa oli sitä vielä vaikeampi löytää kun levyjä tuli valmistaa viisitoista kappaletta lisää ja ensimäiseenkin materiaalin haaliminen ei ollut helppoa. Ehkäpä siis hankalin vaihe oli materiaalin löytyminen. Mielikuvituksella ja luovuudella ei ollut rajaa tässä vaiheessa! Mutta jos meillä oli välistä hervottoman hauskaa oli muutamalla koulun opettajallakin hymy herkässä kun sorkkaraudalla pistettiin kuormalavoja päreiksi, moukaroitiin laudanpätkiä klommoille ja tuskailtiin liian hyvän lautatavaran paljoutta!


Ennen pintakäsittelyä

Toisen roska, on toisen aarre!

Lautoja käsiteltiin vielä
sieltä täältä, lähinnä eri sävyjen
aikaan saamiseksi.

Jotain tälaista
(kuvassa yksi "jalka" valmiina, vanerilevy sai myöhemmin
ruskean maalipinnan)

Väriä!
Pöytäprojektin jälkeen mekin päästiin enemmissä määrin työskentelemään itse pääkallopaikalla, Taidemuseolla! Tähän saakka pöytäporukka työskenteli pitkälti koululla, Vipusenkadulla.


Värien etsintää..

Maali piti saada näyttämään seinällä elävältä. Yhtään suoraa telanvetoa ei saanut olla näkyvissä. Kaikkea mahdollista kikkaa kokeiltiin, lopulta maalipinnat pyyhittiin sienillä ja räteillä, jolla saatiin paras tulos aikaiseksi (maalipesu).


Jotkut pitkät onnistui pyyhkimään
seinää pitkän varren ja telan ympärille
kiedotun rätin avulla


En itse lukeutunut näihin pitkiin, joten
muutama askel tuli näiden maalaus päivien aikana
kavuttua tellimillä. ;)


Tältä se näytti maalaamisen jälkeen

Tältä sen tulisi lopulta näyttää

Viime keväisen työmaa ruokailun ja alkusyksyn kouluruokailun
(evakko ruokailua kertakäyttöastioista) jälkeen
Felmannian ruoka..PARASTA!

Sabluunoiden tekoa,
alkuvaiheessa.

Sabluunoiden tekoa,
leikkaus vaiheessa.

Tekstien värikokeiluja.

Sabluunan paikan mittailua ohjeiden mukaan,
pää pilvissä, eikä yhtään jalat tukevasti maanpinnalla.

Sinne ne asettui, noin viiden metrin korkeuksiin.



Välistä työt keskeytettiin..
toisinaan väärän värin vuoksi, välillä kuraattorin
oli tarkistettava tekstin oikeellisuus..


Viimeistä viedään!
Ja ote hommaan alkoi olla hallinnassa ja työ nopeutui
huimasti!
Olisiko tässä nyt..TEKEMÄLLÄ OPPII!

Tauonpaikka ja aamukahvia, maalin kuivumista odotellessa





Viimeiset kuvat yläilmoista, ennen laskeutumista maanpinnalle!
Vasemmalla, keltaisen seinän edessä kuivumassa näyttelypöytien
pöytälevyt (joista aiemmin)
Vihreän seinän edessä kuivumassa ison näyttelysalin
näyttelytasoja
Keskellä, värikkäät levyt ovat osia paperiseinistä.
 Paperit, Nepalista tulleita käsin tehtyjä papereita.


Tässä vaiheessa oli minun aika kiittää Taidemuseon porukkaa!


Onni oli tämä prokkis, että sattui juuri tähän saumaan kun oli työssäoppiminen! Tuskinpa olisin muuten päässyt kurkistamaan kulissien taakse, mitä kaikkea tapahtuukaan näinkin mittavan näyttelyn rakentamisen ympärillä. Tässä vain hyvin, hyvin pieni osa siitä kaikesta..

Nepalin Aarre, näyttely vielä nähtävissä 29.1.2017 saakka
Lahden Taidemuseossa ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti